Avustaja lentokentälle

Lentokentälle saa avustajan

Vammaisten henkilöiden avustamispalvelu siirtyi heinäkuussa 2008 lentoyhtiöiltä lentoaseman pitäjälle eli Suomessa Finavialle, ja on nyt entistä kattavampi. Palvelu on tarkoitettu matkustajille, joiden liikkumiskyky on rajoittunut fyysisen vamman tai kehitysvamman takia, näkö- ja kuulovammaisille, iäkkäille matkustajille, tilapäisesti liikuntarajoitteisille ja kaikille, jotka tarvitsevat erityisapua. Muutoksen takana on EY-asetus, jonka avulla halutaan taata palvelu samanlaisena kaikilla EU:n lentoasemilla ja ehkäistä vammaisten matkustajien syrjintää.

On suositeltavaa, että matkan varaamisen yhteydessä tai muuten etukäteen ilmoitat matkatoimiston kautta tai suoraan lentoyhtiölle tarvitsemastasi avusta yksityiskohtaisesti viimeistään 48 tuntia ennen lennon lähtöäsi. Tämä sujuvoittaa ja nopeuttaa avun saamista.

Käytännössä avustaminen laajenee myös terminaalialueen ulkopuolelle, lentoasema-alueen pysäköintialuille ja julkisen liikenteen pysäkeille. Kentällä tulee olla hyvissä ajoin, ja lähtöselvityksessä viimeistään tuntia ennen lähtöaikaa. Jos apua tarvitsee jo terminaalin ulkopuolella on Helsinki-Vantaan lentokentällä viisi kutsupistettä. Ne ovat mm. invapysäköintipaikkojen, bussien ja taksien lähellä ja ne on merkitty kansainvälisin invamerkein. Kutsupisteistä saa puheyhteyden henkilökuntaan. Kutsupisteellä on oltava viimeistään kaksi tuntia ennen lennon lähtöä.

Koulutettu avustaja (Helsinki-Vantaalla palvelu on ostettu Lassila-Tikanojalta) tulee paikalle ja auttaa lähtevää tai jatkomatkustajaa lähtöselvityksessä, turvatarkastuksessa sekä porttialueella aina lentokoneen istuimelle saakka. Saapuvan matkustajan palveluketju päättyy jatkoyhteyden lähtöpaikkaan.

Varaudu ennakolta selvittämään avustajatarpeesi realistisesti. Kävelymatkat lentokentillä voivat olla pitkiä. Varaa riittävästi aikaa. Avustajapalveluissakin voi olla ruuhkaa. Varmista, että avustamistarve kirjataan jo varaukseen. Avustettavalta matkustajalta ei peritä maksua avusta. Palvelusta syntyvät kustannukset peritään lentoyhtiöiltä matkustajamääriin suhteutettuna.

Lentoyhtiöt käyttävät kansainvälisesti hyväksyttävää tunnistusjärjestelmää yksilöidäkseen millaista apua matkustaja tarvitsee. Kannattaa opetella omaa avuntarvettaan vastaava koodi ja kertoa se aina matkaa varatessasi ja etukäteen lentokentälle avuntarpeestasi ilmoittaessasi. Omaa tarvettasi parhaiten vastaava koodi löytyy, kun mietit mm. seuraavia kysymyksiä: WCHR pystyt kävelemään ylös ja alas portaita sekä lentokoneen käytävää pitkin. Tarvitset silti pyörätuolin liikkuaksesi terminaalissa ja terminaalista koneelle. WCHS Portaiden käveleminen ei onnistu, mutta pystyt kävelemään lentokoneen käytävää pitkin. Tarvitset silti pyörätuolia liikkuaksesi terminaalissa ja terminaalista koneelle. WCHC Voit liikkua vain pyörätuolilla. Tarvitset apua koko ajan saapumisesta koneessa istumiseen. (Wheelchair, WCH), liikkumisessa (R,S,C).

Lisätietoja mm. Finavian sivuilta http://www.finavia.fi